Filippiineillä harjoittelussa katulasten kanssa

56417_10151083493396946_672035069_o
Filippiiniläisen perheen isän keräämä puun taimi, 2012

FILIPPIINIT– toimintaterapiaharjoittelu kehitysvammaisten katulasten parissa, 2012

Toimintaterapia-opintoni olivat loppusuoralla ja olin aina haaveillut vapaaehtoistöistä ja harjoittelusta Euroopan ulkopuolella. Minä ja luokkakaverini, toimintaterapeutti Terhi Rissanen, suuntasimme Filippiineille syyskuussa 2012 kolmeksi kuukaudeksi työskentelemään filippiiniläisten kehitysvammaisten katulasten kanssa. Pääsimme Virlanie Foundationin kautta Dasmarinaksessa sijaitsevaan Jade Homeen, jossa työskentelee myös paikallinen toimintaterapeutti. Jade Homessa asuu noin 30 eri-ikäistä kadulta löydettyä kehitysvammaista lasta ja nuorta. Tutuistuimme filippiiniläiseen tapaan kuntouttaa ja ylläpitää näiden lasten ja nuorten toimintakykyä.

Asuimme samassa kylässä, missä hoitokoti oli. Joka aamu kävelimme kylän läpi kohti työpaikkaamme auringon paahtaessa täydeltä taivaalta. Meillä oli kummallakin noin 6-7 asiakasta ja pidimme terapia-tuokioita lapsille päivittäin. Toimintatavat ja -käytännöt olivat aika erilaiset kuin Suomessa. Filippiiniläinen yhteisöllinen, hassutteleva, iloinen, nauravainen ja sosiaalinen ote näkyi työssä. Samoin köyhyys. Oli hienoa päästä visiitille työkavereiden koteihin, laulaa tuntikausia videokea (karaoke), vastaanottaa filippiiniläistä sydämellisyyttä ja nauttia etelän rentoudesta, naurusta ja ilosta. Viikonloppuisin lähdimme reissailemaan; saarille ja lähialueelle. Harjoittelu päättyi jouluna, jonka jälkeen lähdimme matkaamaan kohti Palawanin saarta ja pohjoisen riisiterasseja. Matka oli avaava ja inspiroiva. Oli silti itsellenikin yllätyksenä ihanaa palata Suomeen, vaikka kyseessä olikin pohjolan tammikuun kovimmat pakkaset, lumi ja pimeys.

 Kuva: Vea Vainio