Hoidot

Pysähtyminen itseen ja läsnäolevaan hetkeen on kiireisen arjen keskellä elintärkeää. Minua on aina kiehtonut tanssin ja liikkeen lisäksi erilaiset hoidot, kosketusterapiat ja keholliset rentoutusmenetelmät. Toisen ihmisen kosketus rauhoittaa syvällä tasolla ilman sanoja. Tanssin rinnalla innostuin vanhempieni inspiroimana 17-vuotiaana joogasta, jonka jälkeen pikku hiljaa mukaan astui meditaatio ja erilaiset mieltä ja kehoa rentouttavat ja läsnäoloa tukevat harjoitukset.

Vuonna 2010 aloitin toimintaterapeutin opinnot Helsingissä Ammattikorkeakoulu Metropoliassa. Jo opintoihin hakiessani tiesin, että tanssi ja liike itseilmaisun ja hyvinvoinnin tukena sekä ihmisen kokonaisvaltainen hyvinvointi kiinnostavat minua. Toimintaterapeutin opinnot olisivat hyvä pohja erilaisten ihmisten kanssa työskentelylle. Opintojen (2010-2013) ohessa joogasin, kävin erilaisilla tanssi-, kehotietoisuus- ja liikeimprovisaatiotunneilla ja -kursseilla, meditoin ja kiinnostuin elävästä ja raakaravinnosta osana omaa hyvinvointiani. Vuonna 2011 toteutin yhden haaveistani ja kävin Reiki I–kurssin (itsehoito) sekä Reiki II-kurssin (kaukohoito) Helsingissä.

Reiki kiehtoo minua sen yksinkertaisuutensa vuoksi. Reikiä voi tehdä itselleen tai toiselle lähes missä vain milloin vain. Käsien laittaminen esimerkiksi omille tai toisen kasvoille tai johonkin osaan kehoa pariksi minuutiksi voi jo rauhoittaa stressaantunutta mieltä ja kehoa.

Helsingissä opiskellessani kävin isoäitini ”Maamin”, tanssin tulisielu, Riitta Vainion liike- ja itseilmaisukursseilla Luovan Kasvun kurssikeskuksessa, jossa itse nyt asun. Tajusin, ettei tanssi ja liike riitä minulle pelkkänä harrastuksena, vaan on myös yksi ammatillista intohimoistani. Toimintaterapeutiksi valmistuttuani palo tanssiin vei joulukuussa 2013 askeleeni Etelä-Saksaan opiskelemaan tanssi- ja liikeimprovisaatiota Schule für Tanz, Improvisation und Performance -kouluun. Halusin saada lisää työkaluja ohjatakseni tanssia ja liikettä myös muille ihmisille työni kautta. Tanssi ja liike on yksi rakkaimmista asiosta omassa elämässäni ja toimintaterapeuttista työtä haluan myös juuri tehdä mm. tanssin ja liikkeen parissa.

Freiburgissa asuessani osallistuin ystäväni Gabriel Sydänvirran aguahara-kursseille (2014-2015) oppiakseni lisää tekemään intuitiivista hoitotyötä, tällä kertaa vedessä. Aguhara muistutti ja opettaa minua edelleen veden parantavasta vaikutuksesta. Aguaharassa hoitaja kannattelee hoidettavaa käsivarsillaan ja tekee kehoa ja mieltä rentouttavia ja venyttäviä, aktivoivia ja avaavia liikkeitä intuitiivisella hoidettavalle veden pinnalla ja pinnan alla.

Vuodesta 2011 olen antanut useita reiki- ja aguaharahoitoja Suomessa ja ulkomailla asuessani pääasiassa lähipiirini ihmisille.

Tällä hetkellä annan reikihoitoja kurssikeskus Luovassa Kasvussa, Espoossa. Lisäksi minuun voi ottaa yhteyttä koskien ajanvarausta aguahara-hoitoon.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Luonto hiljentää mielen ja rentouttaa kehon.